Minulla
on kaksi kissa-agility kissaa, kummatkin norjalaisia metsäkissoja.
Tämän
sivun kuvissa harmaa sävyinen kissa on Madi
ja toinen on nimeltään Jogi.
Kissalle opetetaan naksutuskoulutuksen avulla ensiksi joku temppu, tälleen kissa-agility esteiden opettelu on helpompaa, kun kissan ja omistajan välinen yhteistyö toimii paremmin.
Mitä Kissa-agility eli kissojen estehyppy on
Kissa-agility on kissojen estehyppy ja tapahtuu silleen että. Sisätiloissa kissan lempilelu tai makupala heitetään esteen yli. Ulkona kissa juoksee mieluiseen suuntaan ja hyppää esteen yli. Lempilelun ja makupalojen lisäksi voi palkkio olla mikä tahansa asia jonka kissa kokee palkkioksi esim. voi olla myös rapsutus.
Esteitä
on olemassa erilaisia, kuten pystyeste, ristikko, rengaseste, tunneli
ja alituseste. Uusimpia esteitä on trippelieste, muuri,
kavalettieste, siltaeste ja okseri.
Pystyeste ja ristikko ovat
tavallisia hyppyesteitä. Kun taas alitusesteessä alitetaan
este ja tunnelista juoksee läpi. Trippelieste on este jossa on
kolme nousevaa estettä. Okseri on joko nouseva tai tasa, siihen
kuuluu kaksi estettä.
Kuvissa tällä sivulla vasemmalla ja oikealla on trippelieste, keskellä on muurieste ja alhaalla on kavaletti molemmissa kuvissa.
|
|
|
|
Minkälaisille kissoille kissa-agility sopii
Kissa-agility
on hyvä harrastus kissalle, varsinkin luonteeltaan vilkkaille ja
toimeliaille kissoille, kuten norjalainen metsäkissa ja maine
coon kissat.
Myös tavalliset maatiaiskissat ja muut
rotukissat käy. Tärkeintä on että, kissa
on
kiinnostunut kissa-agilitystä, kissaa ei pidä pakottaa
hyppäämään esteitä,
vaan sen pitää
olla mukavaa kissan mielestä. Kissa-agility on hyvä
aktivointia
myös siksi, ettei kissa silloin keksi siltä
kiellettyä puuhaa, vaan on silloin luvallista puuhaa.
|
|
|
Tekijä:
Riikka Vänttinen
Voit kysyä lisätietoa joko suoraan Riikka.Vanttinen@dskuopio.net tai vieraskirjaan kirjoittamalla, vieraskirja on linkkinä etusivulla .